RNv:n koronavirustiedote

Suomen hallitus on torstaina 12.3 linjannut koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi tehtäviä toimenpiteitä, ja kaikki kevään yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka.

Linjauksen mukaisesti seuran johtokunta on tehnyt päätöksen kevätnäytösten perumisesta!

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos (THL) seuraa valtakunnallista ja kansainvälistä tilannetta, ja antaa ohjeita tartuntojen ehkäisyssä osoitteessa www.thl.fi

THL:n ohjeistuksen mukaan kaikkia riskiryhmiin kuuluvia lapsia, nuoria ja aikuisia kehotetaan välttämään harrastustunneille, treeneihin ja tilaisuuksiin osallistumista

  • Lasten ja nuorten osalta huoltajilla on oikeus tehdä omia päätöksiä lapsen osallistumisesta treeneihin, myös kilpailu- ja valmennuspuolella.

    Tällä hetkellä harjoitustoiminnan ja muun toiminnan osalta kukin seuraa tekee omat päätöksensä.

    Rauman Naisvoimistelijoiden johtokunta on päättänyt 12.3, että harrastustoiminta saa toistaiseksi jatkua lasten, nuorten, aikuisten ja voimistelijoiden osalta.

    Tunnit suunnitellaan niin, että voimistelijoiden välillä pyritään pitämään etäisyyttä!

    JOKAINEN VANHEMPI ON THL:N OHJEISTUKSEN MUKAAN VAPAA PÄÄTTÄMÄÄN OMAN LAPSENSA OSALLISTUMISESTA.

    Seuraavia huomionarvoisia kohtia tulee ottaa huomioon:

  • Jokainen huolehtii hyvästä käsihygieniasta ennen tuntia ja välittömästi sen jälkeen, sekä välttää kasvojen ja suun alueen koskettamista
  • Yskiminen ja aivastaminen suunnataan hihaan kyynärtaipeeseen
  • Kuten ei muutenkaan, nytkään tunneille ei osallistuta, jos on kipeä tai on flunssan oireita
  • Jos on ollut matkoilla, suosittelemme kahden viikon varoaikaa harrastustoimintaan palaamisesta
  • Emme järjestä voimistellussa yhteistreenejä, valmentaja ohjeistaa tunneilla sanallisesti ja välttää näin fyysistä kosketusta
  • Emme käytä koulujen välineitä
  • Käytä vain omaa juomapulloa, pyyhettä ja hygieniatarvikkeita
  • Valmennustoiminnassa käytämme vain meille tarjotun saliajan, eli emme lämmittele koulujen käytävillä tai auloissa toistaiseksi

Rauman Naisvoimistelijat seuraa tilannetta koko ajan ja tiedottaa mahdollisista muutoksista välittömästi!

Ystävällisin terveisin, Rauman Naisvoimistelijoiden johtokunta